Pikavippien kuluja ei saa periä jos ehtoja ei ole ilmoitettu

Uutiset – 20.1.2011

Kuluttajariitalautakunnan tuoreimmassa ratkaisussa lautakunta on pyytänyt pikavippipalveluita palauttamaan lainanhakijoille pikalainoista perityt kulut. Perityt kulut tulee palauttaa, jos asiakas on hakenut pikalainaa tekstiviestillä, mutta hänelle ei ole toimitettu lainan ehtoja tai muita oleellisia tietoja henkilökohtaisesti lain edellyttämällä tavalla. Toisin sanoen, jos asiakas ei saa sopimusehtoja, lainan voi maksaa takaisin parhaaksi katsomallaan tavalla, sellaisella maksuajalla, jonka itse kokee sopivaksi. Asiakas voi myös päättää kuinka monessa erässä velan maksaa takaisin. Perinteinen lainasopimus, jossa on määritelty takaisinmaksuajat ja eräpäivät muuttuu enemmän velkakirjaksi.

Kuluttajansuojalain mukaan sopimusehtojen ja muiden olleellisten tietojen antamisessa on käytettävä lomaketta. Tarvittavat tiedot yrityksestä, palvelusta ja käytössä olevista oikeussuojakeinoista tulee antaa joko kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla ennen sopimuksen tekemistä.

Kuluttajalla on aina oikeus peruttaa pikavippisopimus 14 vuorokauden sisällä. Määräaikaa aletaan laskea siitä, kun lainanhakija on saanut pikavippisopimuksen henkilökohtaisesti joko kirjallisesti tai sähköisesti. Ei siis riitä, että palvelu kehottaa tutustumaan sopimusehtoihin omilla verkkosivuillaan, vaan oleelliset tiedot tulee toimittaa kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä.

Kun käy niin, että lainahakija ei saa luoton ehtoja lain vaatimalla tavalla, ei pikavippiyritykselläkään ole oikeutta vaatia lainasta todellista vuosikorkoa tai muita korvauksia, koska näistä ei ole asianmukaisesti tiedotettu asiakkaalle.

Comments are closed.